Lisätiedot

Kalamoksen saari sijaitsee Meganissin ja Kastoksen saarien välissä, lähellä Aitolia-Akarnanian alueella sijaitsevaa Mytikas-kylää. Se on pinta-alaltaan 20,5 neliökilometriä ja muodoltaan pitkulainen. Saaren rannat ovat kivisiä ja jyrkkiä. Saaren kolme korkeinta huippua ovat Vouni (745 m), Xylokastro (615 m) ja Prophitis Ilias (596 m). Aitolia-Akarnanian ja Kastoksen puoli saaresta on asutettu ja siltä löytyy rantoja ja satamia. Vastakkainen, Meganisin ja Ithacan puoleinen ranta on vain suuri jyrkänne, joten saarelle on mahdoton rantautua siltä puolelta.
Kalamoksesta erityisen tekee sen kasvillisuus. Erityisesti koillisosassa, sillä siellä sijaitsee juomavesilähteitä ja ilma on kostea, minkä takia puusto ja kasvillisuus ovat hyvin monipuolisia.
Kalamoksella on kaksi kylää, Kalamos ja Episkopi. Kalamos-kylässä sijaitsee pääsatama ja saaren yhteisö on keskittynyt sen alueelle. Pohjoisessa sijaitsevassa Episkopin kylässä asuu vain pieni määrä saaren iäkkäämpiä asukkaita. Saarella on aiemmin ollut myös kaksi muuta kylää, mutta nykypäivänä ne ovat autioituneita.

Saaren historia
Kalamoksen muinaisesta historiasta tiedetään hyvin vähän. Maantieteilijät Skylax ja Stephanos Vyzantios antoivat saarelle nimeksi Karnos. Karnos oli saarella asunut pappi ja Apollo-jumalan näkijä. Ippotis, Herakleksen pojanpojanpoika, murhasi Karnoksen aikana, jolloin dorialaiset ja herakleidit saapuivat Peloponnesokselle. Murha suututti Apollo-jumalan ja sillä oli tuhoisat seuraukset: armeija näki nälkää ja laivasto tuhoutui.

Kalamoksen saari on ollut asutettuna myöhäisestä neoliittisestä ajasta lähtien, vaikka vastakkaiset Aitolia-Akarnanian rannat ovat välillä olleet autioituneita. Koska Kalamoksen saari oli pieni ja köyhä, se ei joutunut Joonianmerta ja Kreikan manteretta tuhonneiden merirosvojen kohteeksi. Vuonna 1521 merirosvot kuitenkin valtasivat Kalamoksen. Kolme turkkilaista kaleeria hyökkäsivät saarelle tuhoten sitä ja pakottaen asukkaat hakeutumaan väliaikaisesti turvaan Kefaloniaan.
Vuonna 1705 Venetsian tasavalta miehitti Jooniansaaret ja lahjoitti Kalamoksen ja Kastoksen della Deciman perheelle kiitokseksi heidän palveluksistaan sodassa. Paikalliset viljelijät maksoivat heille kymmenysveron. Tämä raskas suhde päättyi hyvin myöhään, vuonna 1860, jota seurasi kuuluisa Kalamoksen ja ton Kaston oikeudenkäynti. Ithacan tuomioistuin hyväksyi lopulta kahden saaren asukkaiden Conte Gerasimos della Decimaa vastaan tekemän valituksen, jossa he kieltäytyivät maksamasta hänelle kymmenesosaa sadostaan, koska kymmenysvero oli poistettu jo vuonna 1825.
Vuosina ennen vapaussotaa Kalamos toimi turvapaikkana sotilaille ja Kleptheille (vallankumouksen aseistetut sissit), kun he pakenivat ottomaaneilta.

Vapaussodan syttyessä Kalamos otti tuhansia turvapaikanhakijoita, joista suurin osa oli naisia ja lapsia. Sotilaat toivat perheensä Kalamokselle turvaan kauas taistelukentiltä. Yksi heistä oli Karaiskakis, joka toi vaimonsa, Golfon, Kalamoksen Episkopi-kylään. Golfo kuoli vuonna 1827 ja sanotaan, että hänet on haudattu Kastromonastiroon, luostarilinnoitukseen. Massamuuton aikoihin suuri osa saaren metsistä tuhottiin, koska turvapaikanhakijat rakensivat kalkkiuuneja, ja niiden käyttöön tarvittiin puuta. Kun kalkkiuunien käyttö lopetettiin, myös metsät palautuivat hiljalleen. Saarella on kuitenkin edelleen muutama kalkkiuuni.
Kuten muut Jooniansaaret, Kalamos liitettiin Kreikkaan vuonna 1864.

Ihmiset ja kylät
Kalamiotit eli Kalamoksen asukkaat ovat alunperin kotoisin Epiruksesta, Akarnaniasta, Lefkadasta, Ithacasta ja Kefaloniasta. Kalamiottien tärkeimpiä ammatteja olivat aikoinaan maanviljelijä, paimen ja kalastaja. Kalamos oli Jooniansaarten keskuudessa tunnettu viljastaan, jonka tuotto oli merkittävä verraten sen kasvu pinta-alaan. Tästä todisteena on saaren kahdeksan tuulimyllyä, joista neljä sijaitsee Arapidiassa. Saarella oli myös mittava viinitila, joka tuotti vahvaa punaviiniä. Nykyään viiniviljelmiä on vain kahden suvun omistuksessa.

Antonios Milarakiksen mukaan Kalamoksen kylässä oli 1800-luvun lopussa 1033 asukasta, Episkopissa 242 ja Kefalissa 77. Noina aikoina monet alkoivat lähteä merelle, ja saari hankki vähitellen huomattavan määrän kaupallisia aluksia, jotka kävivät kauppaa Mustanmeren satamissa.
Nykyään vakituisia asukkaita on noin 250 (tosin viimeisimmän väestölaskennan mukaan 543). Vain harva asukkaista työskentelee enää maatalouden tai eläinten parissa. Merimiehiä on edelleen paljon ja saaren matkailupalvelut kehittyvät pikkuhiljaa.

Kalamoksen kylä
Kylä sijaitsee kukkulalla sataman yllä ja sitä rehevöittävät männyt ja oliivipuut. Talot ovat yksinkertaisia kivitaloja, joissa on tiilikatto. Ne on sijoitettu hyvin lähelle toisiaan, väliin jää tilaa vain kapealle kävelykujalle. Kylässä ei ole autoja, vain muutama vanha skootteri. Pisimpään säilynyt talo kuuluu Karvounin veljeksille ja sijaitsee vastapäätä alakoulua. Talon on rakentanut Epirot -muurarit vuonna 1826.

Kalamoksen matkailuinfrastruktuuri koostuu kahdesta kahvilasta, kahdesta ruokakaupasta, kolmesta tavernasta, leipomosta, baarista ja muutamasta vuokralla olevasta huoneesta. Jos Kalamokselle saapuu sesongin ulkopuolella, on vaikea löytää yöpymispaikkaa ja vielä vaikeampaa löytää syötävää.

Kylän keskusaukiolla huomio kiinnittyy suurimpaan rakennukseen, Aghia Triadan seurakunnan kirkkoon, joka on rakennettu vuonna 1889 vanhemman kirkon kylkeen. Pyhän Kolminaisuuden ikonin kirkkoon on lahjoittanut sotilas Georgios Varnakiotis.
Arkeologi-Bysantologi Afentra G. Moutzalin mukaan Kalamoksen vanha kylä oli rakennettu korkeammalle, koska pelättiin merirosvoja. Vanha kylä sijaitsi Psilomatassa, Aghia Paraskevin ja Aghios Georgios kappeleiden välissä. Suurin osa kylän taloista oli ”kiinni toisissaan”. Niillä oli omat sisäseinät ja yksi yhteinen ulkoseinä. 1800-luvun alusta lähtien kylä levittäytyi rantoja ja vuoria kohti. Kaupunginosiksi muodostui Klepesiotika, Pera ja Pano, Kentro sekä Molos. Vielä vanhaa kylää korkeammalla on edelleen jäljellä muinaisen linnan rauniot. Seinät olivat monikulmaisia ja veivät lähes koko kukkulan alueen. Kolme neliönmuotoista tornia, yksi pyöreä keskustorni, portti, vesisäiliö ja linnanperustukset säilyivät Xylokastron vuorella. Missään näistä ei voi kuitenkaan valitettavasti vierailla, sillä sinne johtavat tiet on suljettu.
Viime vuosina Kalamos on laajentunut etelään Agrapidiaa kohti. Siellä on maataloja ja majoitusta matkailijoille.

Episkopin kylä
Episkopin ja Kalamoksen kylien väliset suhteet eivät ole koskaan olleet läheiset. Vasta lähiaikoina kylien välille rakennettiin tie, sitä ennen yhteys oli vain veneellä. Episkopista on aina ollut yhteys Mytikaksen kylään, sillä se sijaitsee tarkalleen vastapäätä Episkopia.

Episkopissa on pieni määrä kivitaloja, osa raunioina, osa restauroituna ja muutama kylän vanhempien asukkaiden asuttamana. Aghios Geogioksen kirkko rakennettiin vuonna 1700 ja se sijaitsee muutaman metrin Episkopin sataman yläpuolella. Kirkossa on näyttävä kellotorni, joka rakennettiin jo 1874. Vapaussodan aikana sotilaat tapasivat ja rukoilivat nimenomaan Aghios Georgioksen kirkossa.

Aghios Minaksen kivikappeli, jolla ei nykyään enää ole kattoa, ja jota koristavat 1600-luvun seinämaalausten rippeet, sijaitsee vuorella Episkopin kylän yläpuolella, keskellä mäntyjä, sypressejä ja oliivipuita. Alueelta on löytynyt merkkejä muinaisesta kylästä: linnoituksen muureja, asuntojen pohjapiirustuksia ja lukemattomia hylsyjä. Kappelille vievä tie on pensaiden sotku ja sitä voi kulkea vain jonkun kanssa, joka tuntee tien.

Kefalin kylä
Kefali sijaitsee saaren kaakkoiskärjessä, Gerolimnionaksen lahden reunalla. Se on aavekaupunki, joka on ollut puoli vuosisataa tyhjillään. Talot vaurioituvat pahasti vuoden 1953 maanjäristyksessä, joka oli Richterin asteikolla voimakkuudeltaan 7.3, ja kylää ei koskaan asutettu uudestaan.

Venetsialaiset nimesivät Kefalin Porto Leoneksi. Kylä koostui kahdesta siirtokunnasta. Vanhempi niistä, Pano Horio, sijaitsi tien oikealla puolella ja yhdisti Kefalin Kalamoksen kylään. Kato Horio rakennettiin 1800-luvulla Gerolimnionaksen lahteen Joonian arkkitehtuurityyliin tehdyn kirkon ympärille. Panaghia i Kefaliotissa -ikoni löytyy kirkosta. Turvapaikanhakijat toivat ikonin saarelle Vähä-Aasiasta. Paikalliset kertovat, että he halusivat jossain vaiheessa siirtää ikonin turvaan Aghia Triadan kirkkoon Kalamoksen kylään, mutta se ei suostunut liikkumaan: joka kerta kun ikonia tultiin hakemaan veneellä, nousi myrsky ja siirto peruttiin.

Vuonna 1931 englantilainen arkeologi Sylvia Benton vieraili Kefalissa useamman päivän ajan ja huomasi, että molemmissa siirtokunnissa asui ihmisiä. Monilla asukkaista oli yksi talo Kato Horiossa, ja toinen Pano Horiossa.
Sylvia Benton syntyi Lahoressa, Intiassa vuonna 1887. Hänen isänsä toimi siellä tuomarina. Benton tuli lapsena lomalle Kreikkaan vanhempiensa kanssa. Kyseiset reissut lisäsivät hänen kiinnostustaan Kreikkaa ja arkeologiaa kohtaan. Hän saapuikin opiskelijana Kreikkaan vuonna 1927 ottamaan osaa kaivauksiin, joita Ateenan brittiläinen koulu järjesti Makedoniassa. Bentonin kiinnostus kuitenkin siirtyi pian Ithacaan ja Jooniansaariin, joiden tutkimiselle hän omistautui.
Vuosina 1931–1932 Sylvia Benton teki pintapuolisen tutkimuksen Kalamoksesta ja Kastoksesta, ja tutkimuksen tulokset julkaistiin Jooniansaaret -nimisessä artikkelissa vuonna 1934. Sylvia Benton löysi ryöstetyn kuoppahaudan Megali Axopetran eli 8 metriä Agrapidian merenpinnan yläpuolella sijaitsevan kallion huipulta. Toisen merkittävän löydöksen hän teki toiselta puolelta Agrapidian lahtea, Kavosta, josta hän löysi kiviseinästä purkin kaulan, jonka arvioitiin olevan peräisin 3000-luvulta eaa. Kyseiset löydökset ovat saaren vanhimpia jäänteitä, jotka todistavat, että saarella oli asutusta ainakin myöhäisestä neoliittiajasta lähtien.

Kävelyreitit
Matkailijoiden ei ole mahdollista tuoda saarelle omaa autoa. Koska saarella ei kulje busseja, siihen voi tutustua vain jalkaisin tai veneellä. Saaren pohjoispäästä, Episkopista, kulkee noin 17 kilometrin mittainen tie etelään, Kefaliin. Kävelyreitit ovat helppokulkuisia.

• Reitti 1: Kalamos – Kastro – Episkopi
  Uusi tie yhdistää Kalamoksen kylän Episkopiin, kulkien Xylokastron tiuhan metsän läpi. Koko tie on pituudeltaan 7,5 kilometriä. Reitti alkaa Kalamoksen Pera-korttelista ja kulkee lähellä rantaa. Matkalla voi nähdä paljon erilaisia puita ja erityisesti kultapuuksi kutsuttu puu metsän keskellä, on näkemisen arvoinen. Hieman puolivälin jälkeen reitillä on Kastron näköalapaikka, josta näkyy hyvin merelle Kalamoksen ja Akarnanian rannikon väliselle kanavalle. Sieltä voi nähdä myös Kastromonastiron rauniot. Kastro on pieni ja neliönmallinen ja sillä on jopa 15 metriä korkeat tykkitornit. Rakennuksessa näkyy neljä eri aikakautta varhaisesta Bysantista moderniin aikaan. Kastroa vastapäätä reitillä on myös Aghios Nikolaoksen kirkko. Kastrosta lähtee tie Aghios Donatoksen rannalle, mutta päätie sieltä jatkuu vielä 1,5 kilometriä johtaen Episkopiin.
• Reitti 2: Kalamos – Kefali
  Tämä reitti kulkee Kalamoksen tien eteläosaa pitkin ja päättyy Kefalin hylättyyn kylään. Kokonaispituus on 7 kilometriä. Agrapidian jälkeen vasemmalla näkyy Aghios Gerasimoksen kirkko. Kalamoksen saaren eteläpään maisemat eroavat pohjoisesta. Kasvillisuus on pääosin matalaa, ja se koostuu muun muassa rautatammiksta ja oliivipuista. Reitiltä näkyy monta rantaa, joille pääsee vain meriteitse. Lähellä Kefalia näkyy myös kaksi kivislitaa, jotka ovat osa entistä polkua.

Rannat
Kalamoksen parhaat rannat löytyvät saaren itäpuolelta. Ne ovat pikkukivirantoja, joita ympäröi vehreä puusto. Kalamoksella ei ole montaa rantaa, ja vielä harvemmalle pääsee maata pitkin.

• Agrapidian kylä sijaitsee Kalamokselta länteen ja siellä on pitkä ranta, jonka tunnistaa helposti rannalla näkyvästä tuulimyllystä. Agrapidian rantaa pidetään yhtenä saaren parhaimmista. Siellä on pieniä valkoisia kiviä ja hiekkaa. Rannalta löytyy myös taverna. Agrapidian rannalla on kuitenkin usein tungosta, sillä se on osa saaren turistialuetta. Pefkin ranta lähellä Agrapidiaa on pienempi, mutta myös paljon rauhallisempi. Sitä vierustaa mäntymetsä.
• Myrtiassa, lähellä pohjoissatamaa on myös pieni ranta. Se on matala ja pikkukivinen.
• Aghios Donatoksella, noin kilometrin päässä Kastrosta, sijaitsee mäntyjen varjostama suuri ranta. Rannan tuntumassa on Aghios Konstantinoksen kappeli. Kappeli on nykyään huonossa kunnossa, koska se on yksityisomisteinen, joten kunnostamiseen tarvitaan omistajan lupa. Kappelilla on kuitenkin tärkeä historia paikallisen pyhäpäivän vietto paikkana.
• Asproghialin rannan, lähellä Aghios Donatosta, tunnistaa rannalle pysyvästi pysäköidystä asuntovaunusta. Asproghialissa vesi näyttää erityisen turkoosilta, koska pohjalla on valkoisia pikkukiviä. Rannan takana kasvaa tiuha mäntymetsä. Asproghialiin pääsee vain meriteitse.
• Gerolimnionaksen lahdella sijaitsee myös kaksi pientä rantaa, Platinas ja Kefali.
• Lisäksi veneellä liikkuvilla on pääsy muutamalle muulle rannalle ympäri saarta.