Blogi

Epäeettinen eläinturismi – kuinka matkustaa vastuullisesti?

Yhä useampi meistä haaveilee lomamatkasta esimerkiksi Thaimaan tai Etelä-Afrikan lämpöön. Näihin lomamatkoihin usein tahdotaan sisällyttää myös ainutlaatuisia kokemuksia, kuten surffaus, sukellus tai viidakkoretket. Yksi etenkin pohjoismaalaisia matkailijoita kiehtova aktiviteetti on eläinturismi, joka ei kuitenkaan suloisista, jännittävistä sekä uniikeista sosiaalisen median julkaisuista huolimatta ole läheskään ongelmatonta. Useassa maassa eläinturismi toteutetaan varsin vastuuttomasti eläinten oikeuksia sekä hyvinvointia polkemalla. Matkailijan olisikin hyvä tietää taustalla piilevistä ongelmista, ennen kuin aloittaa loma-aktiviteettinsa suunnittelun, saati sen toteuttamisen.

Tiikereiden tarjoaminen turistien selfiekuviin, elefanttiratsastusten myyminen, delfiini- ja valasesitysten kehittäminen akvaarioissa sekä eläinten käyttö sirkuksissa ovat kaikki tapoja käyttää eläimiä turistirahojen keräämiseksi. Monet tällaisia elämyksiä ja retkiä tarjoavat tahot toimivat toki vastuullisesti sekä aidosti eläimiä suojellakseen ja tietoutta levittääkseen. Valitettavan usein yritykset, jotka markkinoivat itseään eläinten turvapaikkoina tai suojelualueina, ei kuitenkaan ole aikomustakaan kasvattaa uhanalaisen villieläimen kantaa luonnossa, vaan eläimiä jalostetaan ja kasvatetaan viettämään loppuikänsä vankeudessa.

Monet tällaisissa turismikohteissa elävät eläimet ovat jo vauvana otettu pois äideiltään, ja kasvatettu vain sitä varten, että heistä tulisi matkailijoille vetonauloja sekä hyviä rahanlähteitä. Eläimiä myös pahimmillaan kohdellaan väkivaltaisesti, joutuvat elämään liian ahtaissa elinolosuhteissa, niitä huumataan ja useat kärsivät niin suuresta stressistä, että pahimmillaan menehtyvät siihen.

Tilastoja eläinturismista

Itse eläinten huono kohtelu on eläinmatkailun suurin huolenaihe, vaikka ei ikävä kyllä kuitenkaan ainoa ja valitettavasti sitä tapahtuu enemmän kuin haluaisimme uskoa. Maailman eläinsuojelujärjestö (World Animal Protection) on julkaissut seuraavat huolestuttavat tilastot eläinturismista:

  • 75 prosentilla villieläinten matkailunähtävyyksistä on kielteinen vaikutus villieläimiin
  • 80 % turisteista ei näe villieläinten matkailukohteen kielteisiä vaikutuksia eläinten hyvinvointiin.
  • 16 000 on maailmanlaajuisesti vankeudessa olevien norsujen määrä– neljännes planeetan kokonaismäärästä.
  • 5 000 on vankeudessa pidettyjen tiikerien määrä pelkästään Yhdysvalloissa. Luonnossa niitä on vain 3 200.
  • Maailmassa viihdekäyttöön käytettyjen pullonokkadelfiinien arvioitu määrä on 1 600.
  • 4 miljoonaa kävijää SeaWorld San Diegossa vuonna 2012.

Miten voin itse vaikuttaa eläinturismiin?

Mikäli haluat sisällyttää matkaasi eläimet sekä tukea eläinten hyvinvointia, on hyvä pitää muutama asia mielessä. Matkailijalla on aina mahdollisuus vaikuttaa merkittävästikin turismin voimalla pyöritettäviin yritystoimintoihin, ja eläinturismi on yksi suuri osa sitä. Sinulla on valta viedä rahasi vastuullisesti toimiviin eläinten turvakoteihin sekä kertoa avoimesti, mikäli olet nähnyt tai jopa kokenut retkiä, valokuvia tai kokemuksia järjestävän yrityksen toimivan epäeettisesti. On myös täysin oikeutettua sekä toivottavaa levittää sanaa eläinten kohtelusta, vaikka et itse sitä olisikaan henkilökohtaisesti todistanut. Näin luomme yhdessä painetta matkailualan yrityksille toimia vastuullisesti sekä eläinten oikeuksia kunnioittaen. Mikäli haluat ehdottomasti sisällyttää eläimet osaksi matkaasi muista ottaa mahdollisimman paljon selvää palvelua tarjoavasta yrityksestä sekä toiminnasta. Usein hyvä perussääntö on se, että jos eläinten toiminta tai elinympäristö vaikuttaa todella luonnottomalta, kuten tanssivat apinat tai tiikerinpoikaset ihmisten sylissä on omien vaistojen syytä heräillä.

Lue lisää uhanalaisten eläinten suojelusta sekä vastuullisista kohteistamme.

Annele

Jaa kirjoitus:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ekomatkaajat

Muita postauksia

Sitoumus2050

Ekomatkaajat sitoutuu omalla toiminnallaan vapaaehtoistyöntekijöiden avulla suojelemaan merikilpikonnia ja varmistamaan niiden säilyminen maapallolla myös seuraavien

Lue lisää »