Netflixin uutuusdokumentti Seaspiracy on herättänyt laajasti keskustelua merestä ja merenelävistä. Dokumentissa Ali Tabrizi, joka on meriä rakastava dokumentoija ja elokuvantekijä, perehtyy merien saastumiseen. Dokumentin katsomisen aloittaessani, en osannut kuvitellakkaan, minkälaisia ajatuksia minulle heräisi ja mitä kaikkea oppisinkaan. Olin kuullut, että moni on lopettanut kalan syömisen dokumentin katsomisen jälkeen, mikä hämmästytti minua. Voiko dokumentilla todellakin olla näin suuri vaikutus? Kirjoitin todella paljon asiaa ylös tätä katsoessani ja haluaisin nyt jakaa kaiken tämän myös juuri sinulle, lukijalle.

Vaikutuksemme meriin on valtava

Valaat ja delfiinit ovat älykkäitä ja ne auttavat pitämään koko meren elossa. Ne ravitsevat pieniä kasveja, kasviplanktoneja, jotka imevät vuosittain neljä kertaa enemmän hiilidioksidia, kuin Amazonin sademetsä, ja tuottaa jopa 85% hengittämästämme hapesta. 93% maailman hiilidioksidista on sidottu meren kasvillisuuden avulla. Merien suojelu on siis kriittinen osa maapallon suojelua ilmastonmuutokselta. Jos delfiinit ja valaat kuolevat, koko valtameri kuolee ja sen mukana myös me. Valaita ja delfiinejä tapetaan piilossa. Esimerkiksi Japanissa yli 700 delfiiniä ja valasta ajetaan vuosittain poukamaan teurastettavaksi. Osa delfiineistä myös myydään merieläinpuistoihin. Yksi delfiini maksaa noin 100 000 dollaria, joten isot rahat liikkuvat tässä bisneksessä. Miksi delfiinejä, valaita ja haita sitten tapetaan? Vastaus on tuholaistorjunta. Liikakalastuksen takia kalakannat ovat pienentyneet radikaalisti. Kalat ovat myös delfiinien ruokaa, joten jos delfiinejä eliminoidaan, jää enemmän kalaa meille ihmisille. Esimerkiksi Sinievätonnikalasta on enää jäljellä alle 3% liikakalastuksen takia. Bisnes on noin 42 biljoonan dollarin arvoinen. Haita taas pyydetään eviensä takia. Haineväteollisuus on usean miljardin dollarin ala. Evät kuljetetaan Aasiaan, pääasiassa Kiinaan arvokasta haineväkeittoa varten. Hait pitävät valtameret ja ekosysteemin elossa. “Ihmisten ei pitäisi pelätä haita meressä, vaan sitä, ettei haita ole meressä”. Ne ovat aivan yhtä tärkeitä, kuin valaat ja delfiinit. Haikannat ovat menettäneet 80-90% kannastaan viime vuosikymmenten aikana. 11 000-30 000 haita tapetaan ihmisten toimesta tunnissa. Yli puolet tästä luvusta, kuolee sivusaalina. Sivusaaliiksi joutuminen on delfiinien, valaiden, haiden ja hylkeiden suurin uhka. Yli 300 000 valasta ja delfiinejä kuolee teollisen kalastuksen sivusaaliina. Kalan valmistajien ja myyjien kalastusalukset eivät voi valvoa kalastusta ja sitä, ettei delfiinejä ja valaita joudu sivusaaliiksi. Tämän takia kestävää kalastusta ei ole olemassa, koska asiaa ei voida taata. Maailmassa on 4.5 miljoonaa kaupallista kalastusalusta. Näin suuren määrän ja ison bisneksen takia monet hallitukset ovat luovuttaneet kalastukseen puuttumisen. Troolauksen valtavat verkot vahingoittavat merenpohjaa. Troolaus pyyhkii arviolta 3.9 miljardia hehtaaria kasvustoa joka vuosi.

Entäs kalanviljely?

Kalanviljelyä pidetään ympäristöystävällisenä tapana kalastaa ja 50% tuotetusta kalasta tulee kalanviljelystä. Ei sivusaalista, ei laitonta kalastusta, ei merenpohjavaurioita, ei uhanalaisten lajien tappamista, eikä vaarallisia työolosuhteita. Viljeltyjen kalojen ruoka on kuitenkin prosessoitua ja tehty kuivatusta kalajauhosta ja uutetusta kalaöljystä, jonka tuottaminen vaatii siis valtavat määrät kalaa. Myös tartunnat ja muut sairaudet ovat yleinen riski kalanviljelyssä. Tällä menolla näemme käytännössä tyhjät valtameret vuoteen 2048 mennessä. Valtameren elämä on ehdottoman tärkeää hiilen pääsyn estämisessä ilmakehään. Meri on planeetan suurin hiilinielu. Kaloja tarvitaan pitämään koralliriutat elossa. Muovin käytön vähentäminen ja sen kulutus auttaa kyllä. Kaikki muovinen on korvattavissa uudelleen käytettävillä vaihtoehdoilla. Tiesitkö, että esimerkiksi muovipillit ovat vain 0,03% mereen joutuvasta muovista? Kalastusvälineet ovat suurin ongelma. 45% Tyynenmeren jätepyörteestä on pelkästään kalastusverkkoa. Roska-autolavallinen muovia heitetään mereen joka minuutti. Yhteensä meressä on siis yli 150 miljoonaa tonnia muoviroskaa. Tämä muoviroska hajoaa yhä pienemmiksi mikromuoveiksi. Paras tapa siis suojella merta ja mereneläviä, sekä sitä kautta koko maailmaa, on yksinkertaisesti syödä vähemmän kalaa ja näin olla tukematta teollista kalastusta. Kalat tuntevat kipua ja pelkoa. Niillä on samanlainen hermojärjestelmä, kuin muillakin eläimillä. “Yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea, mutta yksi ihminen voi tehdä jotain” Sylvia Earle, meribiologi. Suosittelen ehdottomasti katsomaan kyseisen dokumentin uuden perspektiivin saamiseksi. Dokumentti löytyy Netflixistä nimellä Seaspiracy. Vinkkaan myös lukaisemaan WWF:n kalaoppaan, joka auttaa sinua tekemään vastuullisia valintoja.