Miten merikilpikonnia jäljitetään valtameressä ja kuinka kauan niitä voidaan jäljittää?
Tutkijat seuraavat merikilpikonnia satelliittitelemetrian avulla. Pieni lähetin kiinnitetään kilpikonnan kuoreen kovakuorisilla lajeilla tai nahkaselkään reppua muistuttavien valjaiden avulla. Lähetin lähettää informaatiosignaaleja kiertävälle satelliitille, kun kilpikonna nousee pintaan hengittämään tai paistattelemaan. Signaalien tiedot päätyvät lopulta tutkijan tietokoneelle. Nämä tiedot tarjoavat tietoa kilpikonnan sijainnista, sukellusten lukumäärästä viimeisen päivän aikana, viimeisimmän sukelluksen pituudesta, veden lämpötilasta jne. Tietyn ajanjakson aikana saadut tiedot mahdollistavat kilpikonnan liikekuvioiden ja uintinopeuden seuraamisen.
Yleensä lähetin kiinnitetään naaraaseen, joka nousee rantaan pesimään. Seuranta on tarjonnut tärkeitä tietoja vaellusreiteistä pesimis- ja ravinnonhakuympäristöjen välillä.
Seurannan kesto riippuu akun kestosta ja siitä, kuinka kauan lähetti pysyy kilpikonnassa. Seuranta kestää yleensä 6–10 kuukautta, vaikkakin tapauksia on raportoitu myös yli kahden vuoden ajalta. Noin kahden vuoden kuluttua lähettimet putoavat turvallisesti kilpikonnien päältä.
Mitä menetelmiä käytetään merikilpikonnien merkitsemiseen?
Merikilpikonnien merkitsemiseen on kolme ensisijaista tapaa. Räpylätunniste on valmistettu metallista tai muovista ja ne kiinnitetään kilpikonnan räpylään/räpylöihin. Nämä tunnisteet ovat selvästi näkyvissä ja jokainen sisältää yksilöllisen sarjanumeron ja tunnisteen kiinnittäneen organisaation osoitteen.
On myös olemassa tunnisteita nimeltään passiiviset integroidut transponderi tunnisteet. Nämä ovat mikrosiruja, jotka ruiskutetaan kilpikonnien olkalihakseen, räpylän alueelle, joka on lähinnä kuorta.
Jokaisella PIT-tunnisteella on myös ainutlaatuinen digitaalinen sarjanumero, ja tunnistenumeron näyttäminen edellyttää PIT-skannauslaitteiston käyttöä. Vaikka PIT-tunnisteet ovat turvallisempia kuin räpylätunnisteet, niiden korkeampi hinta ja erikoislaitteiden tarve rajoittavat monia tutkijoita käyttämästä niitä.
Miksi merikilpikonnia merkitään?
Merikilpikonnia merkitään useastakin syystä. Räpylä- ja PIT-tunnisteita käytetään yksittäisten kilpikonnien tunnistamiseen, jotta tutkijat saavat tietoonsa esimerkiksi tarkan pesimäpaikan, pesimäkauden aikana tehtyjen pesien lukumäärän, pesimäkausien välisten vuosien määrän ja kasvuluvut.
Lisäksi näitä tunnisteita voidaan käyttää tunnistamaan, missä vangittu tai karille joutunut kilpikonna on alun perin merkitty ja tätä voidaan käyttää mahdollisten muuttoreittien määrittämiseen.
Räpylä- ja PIT- tunnisteet voivat tarjota muuttoreittien aloitus- ja lopetuspisteet, kun taas satelliittitunnisteet voivat tarjota tutkijoille ja luonnonsuojelijoille todelliset reitit, joita merikilpikonnat kulkevat eri elinympäristöjen välillä.
-Sonia
Lue lisää blogin osasta 6!
Tutustu kilpikonnakohteisiimme Kreikkaan, Thaimaahan ja Costa Ricaan.
13 ajatusta aiheesta “Tietoa merikilpikonnista osa 5”
Ilmeisesti nuo muuttoreitit tiedetään jo varsin tarkkaan? Mahtaako nuo seurantalaitteet olla sellaisia, että niiden avulla saadaan tieto myös missä ja miten kilpikonna mahdollisesti vahingoittuu, ja seurataanko niillä ihan kaikkia lajeja vai keskitytäänkö erityisesti liemikilpikonniin? Erityisesti liemikilpikonnia nimittäin näkee pinnan alla usein vahingoittuneena.
Seurantalaitteilla saadaan todella tarkkaa tietoa, mutta valitettavasti laitteetkin välillä menevät rikki ja esimerkiksi antenni voi vahingoittua tai patterit eivät enää toimi. Näin ollen kun esimerkiksi epäillään, että kilpikonna voi olla kuollut voi ollakin kyse siitä, että antenni on vahingoittunut eikä lähetä dataa. Yhtäkkiä yhteys saattaa palautua. Pitkiä muuttoreittejä on tutkittu pitkään seurantalaitteiden avulla. Seurantalaitteista saadun tiedon perusteella tiedetään esimerkiksi, että merinahkakilpikonnat liikkuvat todella laajalla alueella.
Pahoittelut, jos kyselen ihan typeriä, mutta kirjoitit että kun akku loppuu, niin seurantalaite irtoaa/tippuu turvallisesti. Mihin ne laitteet sitten jäävät? Tai miten ne löydetään, jos akku on loppu?
Super mielenkiintoinen aihe!
Laitteet, joissa on patterit, saattavat kestää jopa 8-10 kk käytössä. Yleensä laitteen sensorien päälle kuitenkin tarttuu mm. levää, joka heikentää kuuluvuutta/ yhteys lopulta katkeaa. Joissain laitteissa yhteys on kuitenkin pysynyt jopa pari vuotta.
Kalliimmissa laitteissa minimi kestoksi kerrotaan vuosi, mutta yleensä laitteet pysyvät kiinni kilpikonnassa kauamminkin.
Laitteiden avulla saadaan tärkeää tietoa merikilpikonnien liikkeistä. Valitettavasti laitteet lopulta häviävät eikä niitä enää löydetä uusiokäyttöä varten.
Todella mielenkiintoista ja mahtavaa, että kilpikonnia seurataan, että niitä voidaan toivottavasti paremmin suojella erilaisilta uhilta. Barbadoksella näimme paljon kilpikonnia ja sielläkin niiden suojelu oli ainakin kylttien muodossa vahvasti näkyvillä.
Oli mielenkiintoista lukea, miten merikilpikonnia tutkitaan. Uskon, että seurantalaitteita käyttäen kilpikonnista saa paljon sellaista tietoa, johon ei muuten pääsisi käsiksi.
Ilman seurantalaitteita moni tieto jäisi vajaaksi. Sen takia puhutaankin merikilpikonnien ”kadonneista vuosista”, koska monelle tutkijallekin on pysynyt mysteerinä mitä tapahtuu niiden vuosien välissä kun merikilpikonna syntyy ja kun se palaa takaisin rannalle, jossa se on syntynyt. Näiden laitteiden ansiosta mm. tämä mysteeri on vihdoin selviämässä.
Merikilpikonnien elämä on kyllä kiehtovaa! Hienoa, että sitä tutkitaan ja saadaan lisää tietoa. Mutta mitä tarkoittaa karille jäänyt kilpikonna, jääkö ne joskus jotenkin jumiin kiville kuin laivat?
Merikilpikonnat saattavat jäädä jumiin esimerkiksi kivien tai kallioiden väliin eivätkä pääse itse enää pois. Rannoille myös huuhtoutuu merikilpikonnia mm. myrskyjen seurauksena.
Mielenkiintoista luettavaa ja tietoa merikilpikonnien seurannasta. Kuten Eveliinaa tuossa yllä, minuakin jäi vähän vaivaamaan irtoavien seurantalaitteiden kohtalo, on harmillista, mutta ilmeisen väistämätöntä että ne jäävät mereen.
Irrotessaan räpylätunnisteet ja mikrosirut ovat niin pieniä, ettei niitä enää merestä löytäisi, vaikka etsisi. Vaikka lähettimet ovat vähän isompia, ei niitäkään enää mistään löydä. Valitettavasti, koska sen takia pitää ostaa uusia laitteita. Kuitenkin esimerkiksi räpylätunnisteet pysyvät hyvin kiinni, kuten ihmisten korvakorut, joten lähetin irtoaa paljon helpommin. Näiden laitteiden avulla voidaan auttaa näitä uhanalaisia eläimiä todella paljon. Harmillista on, että hyvästä työstä seuraa myös jotain negatiivista (jos/kun laitteet tippuvat).
Hienoa tutkijatyötä.
Jossain näyttää myytävän jonkinlaisia ”adoptioita” merikilpikonnille ja maksua vastaan saisi oikeuden ”omistaa” kilpikonna satelliittipaikannuksessa – onkos tämmöistä ihan oikeasti olemassa?
Ellei, niin tuommoiseen kyllä voisi mielenkiintoa kohdentaa ja rahaa sijoittaa. Olisi hienoa seurata, missä kilppari liikkuu.
Hei, Ekomatkaajat myi myös ennen adaptiota. Tämä on mielestäni ihan hyvä systeemi, kunhan tarkistaa ennakkoon kuka on lopullinen maksun saaja.
Tällainen satelliittipaikannus ja adoptio siihen liittyen on hyvä systeemi kerätä rahaa eläintensuojeluun. Adoptioon liittyen paikannuksen kestosta ei kuitenkaan ole mitään takeita. Yleisesti sirut tai muut eivät pysy kauaa kiinni. Sirun ansiosta voidaan kuitenkin seurata eläintä niin kauan, kuin siru pysyy kiinni tai eläin hengissä.