Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton, IUCN:n, mukaan
sukupuutto uhkaa jopa 28:aa prosenttia eläin- ja kasvilajeista. Yleisimpiä syitä uhalle ovat ilmastonmuutos, laiton eläinkauppa ja lajien elinympäristön tuhoutuminen. Erityisesti pienillä saarilla ja muilla eristetyillä alueilla elävät kotoperäiset lajit ovat vaarassa. Mitä voimme tehdä arjessa uhanalaisten lajien auttamiseksi?Arkielämässä uhanalaisten lajien auttaminen voi tuntua hankalalta ja kaukaiselta asialta. Toki esimerkiksi vapaaehtoistyöhön lähtemällä voi konkreettisesti auttaa uhanalaisia lajeja, mutta myös arkielämässä tekemämme päätökset ovat tärkeitä. On hyvä muistaa, että loppujen lopuksi kaikki maapallolla on yhteydessä toisiinsa. Jonkin pienen eliön katoaminen toisella puolella maailmaa, voi merkittävästi vaikuttaa omaan elämäämme. Siksi halusimme koota tähän blogiin asioita, joita voimme tehdä joka päivä auttaaksemme uhanalaisia lajeja.
Ota selvää oman alueesi uhanalaisista lajeista & valista muita
Helposti uhanalaisista lajeista puhuessa ajatuksemme hyppäävät gorilloihin tai jääkarhuihin. Uhanalaisia lajeja löytyy valitettavasti kaikkialta, joten perehdy oman takapihasi lajeihin ja niiden auttamiseen, sekä kerro niistä muillekin. Suomessa uhanalaisia lajeja ovat esimerkiksi saimaannorppa, susi, meritaimen ja riekko.
Kierrätä ja osta kestäviä tuotteita
Yksi suurimmista syistä uhanalaisten lajien valtavalle määrälle on niiden elinalueiden kapeneminen. Monen lajin elinaluetta tuhotaan, koska sieltä saatavaa materiaalia käytetään erilaisten tuotteiden valmistamiseen. Siksi kierrättäminen ja tavaroiden huoltaminen pidemmän käyttöiän saavuttamiseksi ovat tärkeitä tekoja.
Kasvata kotoperäisiä kasveja
Eksoottiset kasvit saattavat villiintyä ja levitä, hävittäen samalla hauraimmat kotoperäiset lajit, jotka saattavat olla esimerkiksi tärkeä osa kotoperäisten eläinlajien ruokavaliota. Siksi puutarhan kasveja valitessa kannattaa olla tarkkana ja tukea alueen kasvistoa ja eläimistöä.
Vältä torjunta-aineiden käyttöä
Torjunta-aineet hävittävät haitallisia eliöitä, mutta ovat myrkyllisiä myös ympäristölle. Kannattaa tutustua torjunta-aineiden luonnonmukaisiin vaihtoehtoihin, joilla päästään ei-toivotuista vierailijoista eroon, mutta ne eivät myrkytä ympäristöä.
Vähennä muovia
Muovintuotannolla on välillisesti vaikutusta eläimiin, mutta myös ihan suoraan. Esimerkiksi merissä kelluvat muovinpalat ovat haitallisia siellä eläville eläimille, jotka saattavat jäädä niihin kiinni tai erehdyksissään syödä muovia luullen sitä ruoaksi.
Vältä uhanalaisia lajeja hyödyntäen tehtyjä tuotteita
Valitettavasti vielä tänäkin päivänä joitakin uhanalaisia eläimiä käytetään esimerkiksi matkamuistojen tekemiseen. Ole siis tarkkana, etteivät tuliaiset reissusta sisällä esimerkiksi norsunluuta tai kilpikonnankuorta. Jos et ole varma mistä matkamuisto on valmistettu, kysy myyjältä. Jos mitään epäilyksiä herää, kannattaa jättää tuote ostamatta.
Pienennä hiilijalanjälkeäsi
Autoile vähemmän, pyöräile enemmän, vältä ostamasta tarpeettomia vaatteita ja tavaroita, suosi kasvisruokaa… Tapoja on monia, joilla voit vähentää henkilökohtaista hiilijalanjälkeäsi.
Pysy merkityillä reiteillä
Vieraillessasi esimerkiksi kansallispuistoissa, pysy merkityillä reiteillä. Reitiltä poikkeaminen voi häiritä pesiviä lintuja tai saatat talloa vahingossa kasveja. Kansallispuistojen sääntöihin muutenkin kannattaa tutustua etukäteen. Lue myös blogimme vastuulliseen retkeilyyn liittyen.
Ilmoittaudu vapaaehtoistöihin uhanalaisten lajien hyväksi
Tätä voi tehdä niin lähiympäristössä, kuin kauempanakin. Ota yhteyttä paikalliseen luonnonsuojelujärjestöön, ja kysy miten voit auttaa työpanoksellasi. Ulkomaille auttamaan uhanalaisia eläimiä voit lähteä Ekomatkaajien kautta.Vapaaehtoistöihin liittyen meillä on ihania uutisia: Thaimaa avautuu marraskuussa matkailijoille. Sen myötä myös merikilpikonnien suojeluprojektiin Phra Thongille pääsee taas 1.1.2022 alkaen. Seuraa Ekomatkaajia
Facebookissa ja
Instagramissa pysyäksesi ajan tasalla!
Phra Thongin projektista lisää tietoa löydät täältä.Toivottavasti tämä blogi sai sinut huomaamaan, että uhanalaisten lajien auttaminen on helpompaa kuin luulitkaan, ja että sitä voi tehdä pienten valintojen kautta. Mikä uhanalainen laji on sinulle erityisen lähellä sydäntä? Kerro kommenteissa alla.Lähteet:
Retkipaikka.fiHuffpost.comBestlifeonline.com
14 ajatusta aiheesta “Uhanalaisten lajien auttaminen arjessa”
Niin moni uhanalainen laji on itselleni tärkeä ja tuntuu kurjalta, kun niin moni upea eläin on vaarassa kadota. Onneksi monessa paikassa suojelutyö on tuottanut jo positiivisia tuloksia, jonka vuoksi olen monen lajin osalta varovaisen toiveikas, vaikka koronapandemia ei tilannetta ainakaan auta.
Niimpä Mikko! Ja toivoa on niin kauan kuin lajit eivät kokonaan katoa, mutta paljon on myös tehtävää.
Välillä meinaa maailmantuska iskeä, sillä tuntuu, että vaikka mitä tekisi, niin aina se on ”liian vähän” 🙁 Olisiko teillä antaa ihan konkreettisia ideoita muovin vähentämiseen? Kangaskassit ym. ”perusjutut” on jo hallussa, mutta kaipaisin kovasti lisäinspiraatiota! 🙂
Moi Eveliina! Samaistun aatteisiin, mutta pitää muistaa että pienilläkin jutuilla on merkitystä. Näissä asioissa ei varmasti koskaan tule valmiiksi, mutta pääasia on pyrkimys parempaan. Pitääpä kyllä koota joku erillinen juttu muovin vähentämisestä, kiitos ideasta 🙂
Parhaiten ehkä erilaisista ohjeista tällä saralla on jäänyt mieleeni jo veneilyvuosiltamme, että ne muovirengashässäkät, joita joskus tavataan käyttää juomatölkkien kokoamiseksi sixpackeiksi, kannattaa aina leikata auki, siis ne renkaat. Vaikkei niitä luontoon aikoisikaan heittää, niin ne voivat vaikka kaatopaikalta sinne päätyä ja ovat kuulemma varsinaisia surmanloukkuja vaikka linnuille. Eli pieniä juttuja, kuten niin moni muukin.
Hyvä vinkki, Pirkko! Ja niimpä, pienistä puroista syntyy suuri joki, vai miten se menikään 😀
Joo, kyllä nämä pistää surulliseksi ja laittaa aina miettimään maailman tilannetta </3 Jokainen ihminen voi vaikuttaa, eikä siinä oikeastaan muuta oikopolkua olekaan kuin että joka ikinen tekisi sen toisenlaisen valinnan arjessa parempaan päin! Muovi on kyllä %"##"& , mutta onneksi sitäkin on alettu tosi radikaalisti vähentämään, ainakin sivistyneissä maissa.
Jep juuri näin, Elina. Onneksi tietoisuus lisääntyy esimerkiksi juuri muovin vähentämiseen liittyen, ja vaihtoehtoisia tuotteita on.
Hyvä postaus <3 On niin surullista, että moni laji on vaarassa kadota, mutta onneksi näistä asioista puhutaan. Kiinnitän usein matkoilla huomion paikallisiin suojelutoimenpiteisiin ja siihen, onko esim. kierrätystä järjestetty jne. Palasin juuri Meksikosta, ja oli ilo huomata, että parin vuoden aikana sinne oli ilmestynyt mm. pullojen palautusautomaatti ja muovikassien määrä oli minimissä. Osa pullovesien valmistajista oli alkanut käyttää kierrätysmuovia pulloissa. Ilahduin myös siitä, että glyfosaatin vaarallisuudesta oli tehty infomainoksia. Pieniä asioita, mutta niillä on suuri merkitys etenkin maassa, jossa asuu niin paljon porukkaa.
Ihana kuulla, että Meksikossa mahdollisuudet ympäristöystävällisyyteen olivat parantuneet edelliskerrasta! Näitä on aina mahtava huomata. Kiitos kommentistasi Cilla Maria 🙂
Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi! Koronapandemia on tuonut nämä uhanalaisuusasiat entistä enemmän esille. Tietoisuus lisää pyrkimystä pienentää omaa hillijalanjälkeä matkailussa, ruokailussa ja luonnossa.
Juha
Näin se on, Juha. Tietoisuus on askel parannusta kohti ja on hienoa, että nämä asiat ovat esillä yhä useammin.
Tietysti kaikki uhanalaiset lajit on tärkeitä <3 On hirveää tiedostaa, että niitä katoaa koko ajan…
Itselläni on erityisesti muovi ja mikromuovit ja vesi elementtinä olleet sydämenasioita jo vuosia. Vahvasti olen aiemmin suunnannut ärsytystä muoviin, kunnes lopulta se muovin käyttäjä eli ihminen on se oikea syntipukki. Jos muovi ei päätyisi mereen vaan se kierrätettäisiin oikein, niin meillä ei kelluisi jättimäisiä muovilauttoja Tyynessämeressä eikä eläimet vahingoittuisi niistä. Kierrätys ja ihan roskalaatikotkin on vaan vielä joissain paikoissa tuntematon käsite ja sitä kautta valitettavan paljon roskaa päätyy meriimme. Mutta onneksi asioille voi aina tehdä jotain. Olen onnekkaasti saanut olla mukana Koh Lipellä Trash Hero -tapahtumassa, jossa asensimme saarelle ensimmäisiä roskiksia.
Wau, kuulostaa hienolta tuo projekti, johon pääsit mukaan! Ja jep olen aivan samaa mieltä, se turhauttaa kun monissa paikoissa kierrätettävää ei vain pysty kierrättämään. Muovi on kyllä yksi suurimmista ongelmista ja onneksi se onkin ollut esillä viime vuosina, joten yhä useampi havahtuu ongelmaan. Sitä kautta saadaan muutosta aikaan.
Kommentointi on suljettu.