Suojelukeskukselle tuodun eläimen kuntoutusprosessi aloitetaan heti. Ennen eläimen vapautuksen suunnittelua täytyy ensin odottaa, että eläimen tilanne on rauhoittunut ja se on ollut tarvittavan ajan karanteenissa. Kuntoutusprosessiin kuuluu eri vaiheita, joiden tavoitteena on valmistaa eläin palaamaan takaisin luontoon:
• Intensiivinen kuntoutus: painon seuranta päivittäin, sopivan ravinnon ja nesteytyksen järjestäminen, vaivojen hoitaminen lääketieteellisesti, liikkumisen rajoittaminen sekä vuorovaikutusten minimointi
• Keskitason kuntoutus: painon seuranta säännöllisesti, asianmukaisen ravinnon jatkuva tarjoaminen, rajoitettu liikkuminen, vuorovaikutuksen minimointi sekä tarvittaessa fysioterapian käyttäminen hoitokeinona
• Ennen vapautusta tapahtuva kuntoutus: suurempien ulkotilojen tarjoaminen, jolloin liikkumista ei enää rajoiteta, painon ja yleisen terveydentilan monitorointi, yhä suurenevissa määrin luonnonmukaisen ruoan tarjoaminen, eläimen luonnollisen käyttäytymisen rikastuttaminen sekä mahdollisten lääketieteellisten ongelmien hoitaminen
• Vapautuksen arviointi: Onko eläimellä kyky tunnistaa saalis ja ruokkia itsensä? Liikkuuko ja toimiiko eläin normaalisti, jotta ravinnonhaku, lisääntyminen, pakeneminen onnistuu? Onko eläin täysin vapaa sairauksista ja loisista, käyttäytyykö normaalisti (ihmisten pelko, tunnistaa oman lajinsa)? Onko paino normaali ja vuodenaika vapautukseen lajille sopiva (kasvinsyöjät menevät kesällä sinne, missä laiduntaminen on parhaimmillaan)?
Vapautuskriteerit eläimille, joille luonnossa selviytyminen on tuttua
Tähän luokaan kuuluvat aikuiset eläimet, jotka ovat selviytyneet
luonnossa hyvin, mutta jotka ovat loukkaantuneet tai joutuneet väärään
paikkaan, kuten auton alle tai ansaan. Nämä eläimet tietävät salametsästyksen
olevan vaara.
Jos mahdollista, eläin palautetaan takaisin sen
alkuperäiseen elinympäristöön. Jos alkuperäinen ympäristö on kuitenkin vaarallinen,
etsitään eläimelle uusi parempi paikka elää. Henkilökunnan on todettava, että uusi
sijainti on eläimelle elinkelpoinen, eli siellä on tarpeeksi suojaa, ruokaa ja
vettä. On tärkeää myös selvittää, ettei sama laji ole jo ylikansoittanut
aluetta. Vapautuksessa eläin viedään sovitulle alueelle ja päästetään pois. Eläintä
ei saa seurata, sillä tämä voi olla sille haitallista.
Vapautuskriteerit eläimille, jotka eivät ole tottuneet villiin luontoon
kasvatettu käsin tai jotka ovat olleet vankeudessa pitkän aikaa. Lisäksi lajin
sosiaalisuus tulee ottaa myös huomioon. Sosiaaliset eläimet eli esimerkiksi seepramangustit
ja sormiapinat ovat ’’lauma’’eläimiä, jolloin ne myös tarvitsevat ’’lauman’’
vapautuessaan. Tällä pyritään estämään yksilön menehtyminen luonnossa ja
varmistamaan niiden selviytyminen.
Eläimelle tarkoitettuun elinympäristöön pystytetään aitaus
ennen sen vapauttamista. Aitauksessa eläin saa ensin tottua ja tutkia uutta
ympäristöään. Eläintä seurataan päivittäin ja varmistetaan mahdolliset
stressitasot sekä tarjotaan lisäravintoa. Lisäruokintaa jatketaan 2 viikon ajan.
Aitaus pidetään pystyssä, kunnes eläin on itse valmis lähtemään omille
teilleen. Tämä prosessi voi kestää muutamasta viikosta jopa muutamaan
kuukauteen, mutta on tärkeää mennä eläimen tahtiin. Näin varmistetaan eläimen
onnistunut vapautus. Osalle eläimistä asennetaan jäljityslaitteet, jotta niiden
voinnin seuranta onnistuu helposti myös vapautuksen jälkeen.
Jos eläin ei voi hyvin aitauksessa tai vapautuksen jälkeen,
tuodaan se takaisin keskukseen hoitoon. Tämän jälkeen vapautusta yritetään
uudelleen toisessa paikassa, jos ensimmäinen paikka ei ollutkaan kyseiselle
yksilölle ja lajille hyvä. Yksi asia, joka tulee muistaa kuntoutuskeskuksessa
työskentelemisestä, on se, että kaikki eläimet ovat erilaisia ja tulevat
erilaisista olosuhteista. Lääkinnällinen hoito on samanlaista jokaisen yksilön
kohdalla, mutta kun puhutaan eläinten kuntoutusprosessista, on sitä aina hieman
muokattava yksilön tarpeita vastaavaksi. Joku mikä toimii toisella eläimellä,
ei välttämättä toimi kaikilla.
Lisätietoa uhanalaisten eläinten suojelusta ja Tzaneenin kohteestamme.
Jenna