Merikilpikonnat ovat eläneet maapallolla yli 100 miljoonaa vuotta, mutta nyt ne ovat uhanalaisia. Rantojen rakentaminen, valosaaste, kalastusverkot, muoviroska ja ilmastonmuutos uhkaavat niiden tulevaisuutta. Merikilpikonnien suojelemiseksi on ryhdytty toimiin, sillä vain murto-osa niiden poikasista selviää aikuiseksi asti ilman ihmisen apua. Yksi toimintatapa, jolla merikilpikonnia suojellaan on alkukasvatus. Se tarkoittaa, että poikasia kasvatetaan keinotekoisissa altaissa, kunnes ne ovat tietyn kokoisia. Ajatuksena tässä on, että poikaset selviävät paremmin isompikokoisena meressä ja tällä ohitettaisiin kaikista riskialtteimmat vaiheet luonnossa. Tämä voi kuulostaa täysin toimivalta ratkaisulta lajin selviytymisen kannalta, mutta alkukasvatus sisältää monia riskejä, joita ei heti tulisi ajatelleeksi.
Alkukasvatus suojelumenetelmänä riskit
Alkukasvatusmenetelmään kuuluu poikasten ruokkiminen, sillä valvotuissa olosuhteissa niillä ei ole mahdollisuutta hankkia ruokaansa itse. Kuitenkin poikaset voivat tottua ihmisten ruokintaan, jolloin ne menettävät luonnollisia selviytymisvaistojaan ja ne eivät vapauduttuaan osaa hankkia ruokaansa itse. Lisäksi ahtaissa olosuhteissa kasvaminen altistaa merikilpikonnia erilaisille infektioille. Ahtaat olosuhteet altaissa altistavat myös merikilpikonnien välisille konflikteille, joka voi johtaa puremahaavoihin. Haavat voivat tulehtua hengenvaarallisesti ja lisätä kuolleisuutta.
Altaissa, joissa merikilpikonnia kasvatetaan, ei ole tarpeeksi tilaa uida ja matalassa vedessä on vaikea sukeltaa. Tämä voi mahdollisesti johtaa keuhkojen heikkoon kehitykseen. Lisäksi menetelmä houkuttelee turisteja paikalle, joka stressaa poikasia ja toiminta voi muuttua vähitellen kaupalliseksi. Merikilpikonnan poikaset ovat luonnostaan valmistautuneita suuntaamaan mereen kuoriutumisen jälkeen, joka ei alkukasvatuksessa ole mahdollista. Niiden vaistot ohjaavat ne mereen ja mahdollistavat leimautumisen rantaan, josta ne ovat ensimmäistä kertaa lähteneet mereen. Ne osaavat myös hakeutua luonnostaan avomerelle, jossa on niille turvallisempaa. Lisäksi rannoilla kuoriutuu poikasia samanaikaisesti, joka parantaa niiden selviytymismahdollisuuksia. Altaissa kasvaneet poikaset eivät välttämättä kehitä tehokkaita suunnistusvaistoja tai opi välttelemään saalistajia. Lopulta alkukasvatus voi heikentää kilpikonnan selviytymistä, sillä se voi jäädä riippuvaiseksi ihmisen avusta.
Miten suojella merikilpikonnia?
Alkukasvatuksen sijaan paras tapa suojella kilpikonnia on tukea niiden selviytymistä niiden luonnollisessa ympäristössä. Tärkeimpiä askelia selviytymisen kannalta on, että kuoriutuneet poikaset pääsevät suunnistamaan rannalta mereen ilman häiriötekijöitä. Tähän voidaan vaikuttaa vähentämällä valosaastetta rantojen lähellä ja suojelemalla pesimärantoja rakentamiselta. Lisäksi selviytymistä niiden eri vaiheessa auttaa muoviroskan vähentäminen ja rantojen siivoaminen.
Ekomatkaajilla on kohteita, joissa voit osallistua vapaaehtoistyöhön merikilpikonnien suojelemiseksi. Thaimaan kohteessa pääset oppimaan ja keräämään tietoa merikilpikonnista, sekä pitämään niiden elinympäristön puhtaana. Costa Rican kohteessa pääset osallistumaan merikilpikonnaprojektiin, jossa munia siirretään keinohautomoon turvaan muniin kohdistuvien riskien välttämiseksi. Tämä eroaa alkukasvatuksesta niin, että poikaset vapautetaan heti kuoriutumien jälkeen, jolloin ne eivät jää riippuvaiseksi ihmisestä. Kefaloniassa pääset huolehtimaan, että merikilpikonnat pääsevät turvallisesti veteen kuoriutumisen jälkeen esimerkiksi tarkkailemalla valosaasteita ja arvioimalla erilaisia pesiin kohdistuvia riskejä. Filippiinien kohteessa pääset seuraamaan läheltä organisaation toimintaa merikilpikonnien pesien turvaamiseksi. On siis mahdollista auttaa merikilpikonnia tavoilla, jotka tukevat niiden luonnollista käyttäytymistä. Lähde sinäkin mukaan suojelemaan merikilpikonnia!
