Blogi

Ekologisuus jouluna

Joulu on monessa kodissa odotettu juhla. Se tuo mukanaan kynttilänvaloa, kiireettömiä hetkiä sekä aikaa läheisten kanssa. Samalla jouluun liittyy usein ylikulutusta, joka ei sovi yhteen ekologisuuden ja kestävän elämäntavan kanssa. Onneksi ekologisuus jouluna ei tarkoita luopumista tunnelmasta. Päinvastoin se voi tuoda joulunviettoon uudenlaista lämpöä ja merkityksellisyyttä.

Moni saattaa pohtia, miten saisi yhdistettyä jouluun liittyvän tunnelman, koristeet ja lahjat kestävään elämäntapaan. Lapsiperheissä tilanne voi mietityttää enemmän, sillä lapset usein odottavat innokkaana lahjoja. Onneksi on olemassa useita toimivia ratkaisuja, joiden avulla joulusta voi nauttia sekä ekologisesti, että tunnelmallisesti. Joulun ilon ja ekologisuuden ei tarvitse olla ristiriidassa vaan pienillä valinnoilla voi rakentaa juhlan, joka ilahduttaa sekä ihmisiä, että luontoa.

Miten tehdä joulusta ekologisempi?

Joulukoristeita voi valmistaa itse luonnonmateriaalista ja se on hauskaa tekemistä yhdessä läheisten kanssa. Koristeita voi valmistaa esimerkiksi kävyistä ja vanhoja koristeita voi maalata uudelleen. Sähköä voi säästää vaihtamalla joulukuusen valot LED-valoihin. LED-valot kuluttavat huomattavasti vähemmän energiaa perinteisiin jouluvaloihin verrattuna. Valoja kannattaa käyttää ajastimella, jotta ne palavat vain silloin kun niitä todella tarvitaan.

Perinteisesti joulupöytä on täynnä ruokia ja herkkuja. Ekologiseen jouluun panostavan kannattaa kuitenkin pohtia, miten hävikin voisi pitää minimissä. Suunnittelemalla ateriat etukäteen ja valmistamalla sopivan kokoisia annoksia säästyy sekä rahaa että ruokaa. Monet perinteiset jouluherkut on mahdollista valmistaa kasvipohjaisista vaihtoehdoista. Kasvispainotteinen jouluruoka voi olla juhlavaa ja maukasta, mutta samalla huomattavasti ekologisempaa. Joulupöydässä kannattaa suosia lähituotettuja raaka-aineita.

Joululahjojen ostaminen lisää helposti kulutusta ja onkin hyvä pohtia, mitkä lahjat ovat oikeasti tarpeellisia. Aineettomat lahjat ovat hyvä ja ikimuistoinen vaihtoehto. Lahjaksi voi antaa elämyksen tai yhteisen aktiviteetin. Itse tehty lahja lämmittää vastaanottajan mieltä ja lahjaksi voikin neuloa tai virkata lämmittäviä vaatteita. Neulotut sukat, virkattu pipo tai leivonnaiset tuovat lahjaan henkilökohtaisen sävyn. Voit myös lahjoittaa itse tai toisen puolesta hyväntekeväisyyteen luonnon hyväksi.

Perinteiset lahjapaperit eivät yleensä ole kierrätettäviä. Kestävämpiä vaihtoehtoja ovat kankaiset uudelleenkäytettävät lahjapussit, vanhat sanomalehdet tai ruskea pakkauspaperi. Luonnonmateriaaleista tehdyt nauhat ja koristeet viimeistelevät pakkauksen kauniisti.
Ekologisempaan jouluun on paljon inspiroivia mahdollisuuksia ja pienet asiat vaikuttavat. Kun joulu rakentuu harkiten ja luonnon ehdoilla, siitä tulee entistä merkityksellisempi. Ekomatkaajien kautta pääsee vapaaehtoistyöhön eri puolille maailmaa. Se on lahja, joka tarjoaa unohtumattomia kokemuksia ja jättää konkreettisen positiivisen jäljen ympäristöön. Mitä jos antaisit itsellesi tai läheisellesi lahjaksi ikimuistoisen matkan, joka samalla auttaa luontoa?

Ihanaa ja ekologista joulun aikaa!

Jaa kirjoitus:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ekomatkaajat

Muita postauksia