Blogi

Uhanalaiset merikilpikonnat

Merikilpikonnilla on suuri merkitys ekosysteemille ja lisäksi ne ovat kiehtovia ja suloisia merieläimiä. Merikilpikonnat ovat uineet valtamerissä jo yli 100 miljoonan vuoden ajan. Ne ovat selviytyneet lukuisista luonnonkatastrofeista, mutta nyt niiden suurin uhka on kuitenkin ihmisen toiminta. Suojelutoimista huolimatta kilpikonnalajien tilanne on heikentynyt viime vuosina, ja useat lajit ovat vaarassa kadota luonnosta kokonaan. Rantojen rakentaminen, elinympäristöjen häviäminen, merien saastuminen, kalastusverkkoihin takertuminen sekä ilmastonmuutoksen vaikutukset heikentävät niiden mahdollisuuksia selviytyä. Tällä hetkellä 196 maailman 359:stä kilpikonna- ja merikilpikonnalajista luokitellaan uhanalaiseksi. Näistä lajista 134 luokitellaan erittäin uhanalaiseksi tai äärimmäisen uhanalaiseksi.

Pesimärannalla merikilpikonnanaaras kaivaa hiekkaan pesän ja munii jopa sata munaa. Kun poikaset kuoriutuvat, ne lähtevät vaistojensa avulla kohti merta. Merikilpikonnat kohtaavat jo tässä elämänsä alkuvaiheessa useita uhkia. Vain pieni osa niistä selviytyy aikuisiksi. Valosaasteet rantojen läheisyydessä häiritsevät poikasia, jolloin ne lähtevät kuoriuduttuaan väärään suuntaan. Poikaset ovat tottuneet suunnistamaan mereen kuun valon avulla ja ylimääräiset valot sekoittavat niiden vaiston. Suuri uhkatekijä uhanalaisille lajeille on myös salametsästys. Lajien uhanalaisuus nostaa kiinnostusta salametsästäjien keskuudessa, sillä uhanalaiset lajit ovat keräilijöille arvokkaampia. Tämän vuoksi merikilpikonnien suojeluun on nyt erittäin tärkeää panostaa.

Miten voit auttaa merikilpikonnia?

Auttaaksesi merikilpikonnia kierrätä aina omat roskat ja jos havaitset roskaa rannoilla, kerää ne aina pois. Merikilpikonnia voi auttaa myös tekemällä vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoistyössä suojellaan pesimärantoja, tuetaan poikasten selviytymistä ja jaetaan tietoa merikilpikonnien suojelusta. Vaikka merikilpikonnien tilanne on heikentynyt, suojelutoimien avulla voidaan vaikuttaa uhkatekijöihin. Vapaaehtoistyö merikilpikonnien parissa on myös merkityksellinen kokemus tekijälle itselleen. Kun kerää roskia rannalta tai näkee poikasen pääsemässä turvallisesti mereen näkee konkreettisesti oman avun merkityksen. Tällainen omakohtainen kokemus vapaaehtoistyössä auttaa ymmärtämään, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa merikilpikonnien tulevaisuuteen.

Kaikilla vastuullisilla valinnoilla on vaikutusta merikilpikonnien selviytymiseen. Vältä sellaisia kohteita, joissa merikilpikonniin kosketaan tai ruokitaan viihteenä. Merikilpikonnia saa käsitellä vain tilanteissa, jotka ovat suojelun kannalta välttämättömiä ja kun tehtävään on koulutettu. Kun lähdet vapaaehtoistyöhön Ekomatkaajien kautta, opit lisää merikilpikonnista ja saat laajasti tietoa niiden suojelusta. Kohteissamme pääset suojelemaan merikilpikonnia aidosti vastuullisissa ympäristöissä. Vapaaehtoistyö on erittäin tehokas tapa suojeluun, sillä se mahdollistaa niiden suojelun niiden luonnollisissa elinympäristöissä, työtä tehdään vastuullisesti ja projektiorganisaatiot mahdollistavat tiedon jakamisen. Saat meiltä paljon tietoa merikilpikonnista vapaaehtoismatkaasi varten. Merikilpikonnia voit suojella näissä kohteissamme:

Phra Thong, Thaimaa

Kefalonia, Kreikka

Osa Peninsula, Costa Rica

Thaimaan kausi alkaa 10.1.2027!

 

Jaa kirjoitus:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ekomatkaajat

Muita postauksia