Blogi

Vapaaehtoistyö – kutsu tehdä hyvää

Vapaaehtoistyö ulkomailla on uudenlainen tapa matkustaa, jossa yhdistyvät vastuullisuus ja merkityksellisyys. Voisiko matkustaminen olla muutakin kuin uusien paikkojen näkemistä? Ehkä se voisi olla antamista, olemista, ymmärtämistä ja oppimista.

Elämässä tulee joskus eteen hetkiä, jolloin syntyy vahva tunne: nyt haluan tehdä jotain merkityksellistä. Jotain, joka tuntuu oikealta, ei vain itselle, vaan myös toisille. Vapaaehtoistyön kutsu voi tulla usein äkillisesti tai hiipiä hiljaa. Mutta kun se tulee, se jättää jälkensä. Se saattaa istuttaa sydämeen ajatuksen, joka ei unohdu. Olisiko nyt aika tehdä jotain hyvää ja erilaista?

Vapaaehtoistyö alkaa jo ennen matkaa

Vapaaehtoistyö herättää paljon kysymyksiä, jotka ovat tärkeämpiä kuin yksikään pakkauslista. Mitä vapaaehtoistyö todella tarkoittaa? Minkälaisen jäljen voin jättää lähtemällä mukaan?

Pohdittavaa riittää myös käytännön tasolla. Millaista työ on kohteessa? Kuinka paljon työtä tehdään? Tarvitaanko jotain erityisiä taitoja? Tärkein kysymys kuitenkin kuuluu: olenko valmis antamaan aikaani ja sydäntäni hyvän tekemiseen?

Vapaaehtoistyömatka alkaa jo kauan ennen kuin astut lentokoneeseen. Se alkaa pysähtymisestä, kysymyksistä ja halusta nähdä maailmaa toisin. Koska vapaaehtoistyömatkoja on monenlaisia, on tärkeää käyttää aikaa juuri itselle sopivan kohteen löytämiseen.

Oikeaa kohdetta valitessa on hyvä pohtia kysymyksiä, jotka auttavat löytämään itselleen sopivan ja vastuullisen matkan. Millainen työ tuntuu minulle merkitykselliseltä? Mikä on kiinnostuksen kohteeni? Millaisessa ympäristössä viihdyn? Millaisia arvoja haluan vaalia?

Vastuullisuus kaiken ytimessä

Vastuullisuus on jokaisen vapaaehtoistyömatkan sydän. Vapaaehtoistyö tekee hyvää, mutta vain silloin kun sitä tehdään vastuullisesti. On tärkeä selvittää, kuinka vapaaehtoistyön toiminta on järjestetty ja kenen hyväksi se lopulta koituu. Mihin maksuni menee? Kuinka voin olla varma, että kohde on vastuullinen ja eettinen?

Ekomatkaajien vapaaehtoistyön kohteet on tarkkaan valittu. Kohteissa on vierailtu paikan päällä, joten voidaan taata, että kohteissa tehdään oikeasti hyvää työtä ja maksettu raha menee todella eläinten suojeluun.

Vastuullisen vapaaehtoistyön tarkoitus ei ole korvata paikallista työvoimaa vaan toimia tukena ja tehdä yhteistyötä. Vapaaehtoistyössä korostuu erilaisten kulttuurien kunnioitus ja oppiminen.

Tunnetko kutsun? Ehkä tämä oli juuri se merkki, jota olet odottanut. Olisiko nyt aika toimia ja lähteä matkalle, joka jättää jäljen sekä maailmaan että sydämeen.

Tutustu kohteisiimme!

Jenni

Jaa kirjoitus:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ekomatkaajat

Muita postauksia