Blogi

Mitä jos lähtisin vapaaehtoistöihin ulkomaille

Mitä jos ensi kerralla matkustaisin eri tavalla, kun aiemmin. Koronaepidemia on muuttanut maailmaa, matkailualaa sekä matkustamista. Maailmassa tapahtuneet muutokset ovat mahdollistaneet pohtia tarkemmin omia valintoja, päätöksiä sekä matkustustottumuksia. Kestävä matkailu, ekoturismi, lähimatkailun ja luonnossa liikkumisen lisäksi on pysähdytty tärkeiden asioiden äärelle. Mitä toiveita minulla on seuraavan matkan suhteen? Ovatko matkailutottumukseni vastuullisia ja kestävän kehityksen mukaisia? Entä ekologisuus, eettisyys ja hiilijalanjälki?

Perinteisten kaupunkilomien ja rantalomien vaihtoehtona on vapaaehtoismatkailu. Kun matkustat, tee samalla hyvää luonnon ja eläinten hyväksi.

Vapaaehtoistyö ulkomailla

Vapaaehtoismatkailu tarkoittaa vapaaehtoistyön tekemistä matkan aikana matkakohteessa. Esimerkiksi Teneriffalla sijaitsee yksi maailman suurimmista delfiinien ja valaidentarkkailukeskuksista. Ekomatkaajien kautta on mahdollista osallistua eläinsuojelutyöhön asiantuntijoiden johdolla Teneriffalla kansalaisjärjestön kahteen projektiin delfiinien ja valaiden kuvaukseen sekä delfiinin äänien äänittämiseen. Vapaaehtoistöissä ulkomailla tehdään töitä yhdessä paikallisten, vapaaehtoisten sekä kansalaisjärjestöjen kanssa.

Kuinka valmistautua vapaaehtoistöihin ulkomailla?

On tärkeää etsiä tietoa tulevasta matkakohteesta ja vapaaehtoistyöstä. Mitä enemmän tutkii ja selvittää etukäteen ennen matkalle lähtöä on helpompi valmistautua matkaan hyvillä pohjatiedoilla matkakohteesta. Ekomatkailijat tekee yhteistyötä vain vastuullisten kumppaneiden kanssa. Matkan tuoman hyödyn eläimille ja luonnolle tulee olla moninkertainen sen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin nähden.

Mandi

Jaa kirjoitus:

8 ajatusta aiheesta “Mitä jos lähtisin vapaaehtoistöihin ulkomaille”

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tämä on varmaan jatkossa koko ajan suositumpaa, ja hyvä niin. Tuntuu, että yleisestikin ihmiset ovat alkaneet viime vuosina ajattelemaan entistä enemmän tämänkaltaisia asioita. Varsinkin nuorten osalta nämä seikat taitavat korostua.

    1. Niimpä, Mikko! Ihan mahtavaa huomata, että kiinnostus lisääntyy ja ihmiset pohtivat tarkemmin matkustuksen vaikutuksia ja vastuullisuutta.

  2. Eveliina /Reissukuume

    Harmi, että postaus oli näin lyhyt! Olisin mielelläni lukenut aiheesta paaaaljon pidemmin ja enemmän 🙂

    Itse olen juuri kokenut hankalaksi sen, mistä vastuullisen vapaaehtoispaikan tunnistaa – eihän missään tietenkään lue, että touhussa olisi mitään hämärää… Mutta loistavaa, jos teidän yhteistyökumppaneilla on puhtaat jauhot pussissa! 🙂

    1. Eveliina, kiva kuulla, että postaus kiinnosti! Blogistamme löytyy paljon lisää juttuja vapaaehtoistyöstä, kannattaa lukea 🙂 Ja niimpä, se on todellakin hankalaa, ja aina ei tiedä mihin asioihin kiinnittää huomiota kohdetta ja matkanjärjestäjää valitessa. Yksi tärkeä asia on, että vastuullisuusasioissa ollaan läpinäkyviä, ja matkanjärjestäjä osaa kertoa konkreettisesti siitä, miten toimitaan vastuullisesti ja missä se näkyy.

  3. Tätä pohdin itsekin. En tiedä, onko minusta enää vapaaehtoiseksi (iän puolesta 🙂 ), mutta oman matkustamisen vastuullisuutta pohdin paljon. Nykyään on olemassa paljon mahdollisuuksia tehdä omasta matkakuumeesta vastuullisen.

    1. Nadine, vapaaehtoistöihin voi ehdottomasti lähteä missä iässä vain ja monenikäistä porukkaa sinne lähteekin 🙂 Kaikkia vapaaehtoisia yhdistää kiinnostus eläintensuojelua kohtaan ja paljolti sama arvomaailma, joten ihan varmasti löytyy samanhenkistä seuraa, vaikka yksinkin lähtisi! Ja niimpä, on hienoa kun tarjonta laajenee ja vastuullisuus nousee jatkuvasti enemmän esille.

  4. Emilia/Merkintöjä maailmasta

    Itse olen ollut aiemmin vapaaehtoistyössä ulkomailla ja vastuullinen vapaaehtoistyö kiinnostaa kovasti edelleen, myös nämä teidän paikat 🙂 Aihe on tosiaan tärkeä ja moniulotteinen. Täytyy taas tutkailla teidän sivuja enemmän!

    1. Emilia, ihana kuulla, että olet ollutkin jo vapaaehtoistöissä ulkomailla ja että kiinnostaisi lähteä uudelleen. Siinä saa kyllä todella ainutlaatuisia kokemuksia 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ekomatkaajat

Muita postauksia

Eläinten oikeudet

Jokaisella eläimellä pitäisi olla perusoikeudet. Jokaisella eläimellä on oikeus elää. Jokaisella eläimellä pitäisi olla oikeus

Lue lisää »