Blogi

Kilpikonnien kaltoinkohtelu

”Poliisi löysi miehen matkatavaroista 1500 ilmastointiteipillä sidottua elävää kilpikonnaa.” Kertoo Yle-uutiset. Eikä tämä suinkaan ole harvinaislaatuinen tapahtuma maailmalla. Harva salakuljettaja vain jää kiinni. Kyseinen takavarikko tehtiin Filippiineillä Manilan lentokentällä. Tullivirkailijat löysivät kilpikonnat neljästä matkatavarapaketista, joita kukaan ei ollut noutanut. Kilpikonnat oli kääritty tiukasti ilmastointiteipillä, jotta ne eivät pääsisi liikkumaan pakkausten sisällä. Kilpikonnien myyntiarvo katukaupassa olisi ollut noin 80 000 euroa. Kilpikonnia salakuljetetaan lemmikeiksi, mutta myös ruuaksi ja rohtojen raaka-aineiksi. Tekijää voi uhata kahden vuoden vankeustuomio, sekä iso sakkorangaistus, jos hän jää kiinni.

”Madagaskarilaisen talon sisältä paljastui epäilty salakuljetusfarmi-lähes 10 000 sädekilpikonnaa viety turvaan.” Kertoo Yle-uutisten toinen otsikointi. Taloon oli tehty ratsia nimettämän vihjeen perusteella. Sädekilpikonna on äärimmäisen uhanalainen.  Kyseistä lajia löytyy vain Madagaskarilta.

Todennäköistä on, että kilpikonnat on yritetty kuljettaa eri puolille maailmaa lemmikeiksi. Paikalle menneet poliisit kuvailevat näyn olleen ennennäkemätön. Tuhannet eri kokoiset kilpikonnat peittivät kaksikerroksisen talon lattian kauttaaltaan jumiutuneina toisiinsa kiinni, vailla tilaa liikkua.

Koko talosta kerättiin yhteensä 9 888 elävää kilpikonnaa ja 180 kuollutta. Pelastetut eläimet vietiin turvaan. Viikko pelastusoperaation jälkeen, 574 pelastettua kilpikonnaa oli kuollut joko nestehukkaan tai infektioon.

Rehottavan salametsästyksen vuoksi yli 9 000 kilpikonnan vapauttaminen luontoon ei tule kysymykseen, vaan vankeudessa pitäminen jatkossakin takaa niille parhaan mahdollisuuden selvitä.

Epäillyt tekijät, kaksi miestä ja yksi nainen, jotka omistivat talon, oli otettu kiinni tapauksen johdosta. Kaksi miestä olivat juuri hautaamassa kuolleita kilpikonnia poliisien saapuessa paikalle.

 

Sädekilpikonnilla käytävässä laittomassa kansainvälisessä kaupassa liikkuu suuret rahat, sillä yksittäisen sädekilpikonnan myyntihinta voi olla jopa 3 000 euroa. Ne ovat erityisen arvokkaita niiden yläkilven keltaisten tähtikuvioiden vuoksi.

Sädekilpikonnien pyydystäminen on laitonta Madagaskarilla ja 182 maan ja Euroopan unionin allekirjoittama sopimus kieltää lajista käytävän kaupan.

Siitä huolimatta eläimet ovat enenevissä määrin salametsästäjien kohteena, jotka joko myyvät niitä paikallisesti syötäväksi, tai salakuljettavat ne elävänä Kaakkois-Aasiaan tai Kiinaan, missä ne myydään matelijoiden kerääjille.

Uhanalaisten lajien pyydystäminen ja myynti on kielletty kansainvälisellä CITES-sopimuksella, mutta silti kiinnijääneet salakuljettajat selviävät yleensä sakoilla ja ehdonalaisella.

Kaikkiaan uhanalaisten eläinten ja kasvien kauppa on vuosittain yli kahdenkymmenen miljardin euron bisnes, mutta yksittäinen salakuljettaja ei silti rikastu, hän saa muutaman satasen eläimestä.

Eläinten kaltoinkohtelussa on kyse meistä ihmisistä ja meidän itsekkäistä haluistamme. Siitä, mitä me ihmiset arvostamme.

 

Ekomatkaajien kautta pääset auttamaan uhanalaisia eläimiä vapaaehtoistyötä tekemällä.

Lue lisää kohteistamme, joissa pääset auttamaan merikilpikonnia. Näitä ovat Costa Rica, Thaimaa ja Kreikan Kefalonia.

Seuraavissa blogeissa kerromme miksi merikilpikonnat ovat uhanalaisia ja miten niitä voi auttaa.

-Sonia

Jaa kirjoitus:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ekomatkaajat

Muita postauksia

Eläinten oikeudet

Jokaisella eläimellä pitäisi olla perusoikeudet. Jokaisella eläimellä on oikeus elää. Jokaisella eläimellä pitäisi olla oikeus

Lue lisää »